Tietoja minusta

Olen vuonna 2013 Tampereen urheiluhierojakoulusta valmistunut koulutettu hieroja ja urheiluhieroja Niko Rajaniemi. Tarjoan hierontapalvelua Huittisten keskustassa kaikkien hierontaa tarvitsevien ihmisten tarpeisiin, niin nuoremmille kuin vanhemmillekin, rentoutumishoitoa kaipaaville ja lihashuoltoa ongelmista ja jumeista kärsiville ihmisille. Myös urheilijat ovat tervetulleita.

Liikunnallisiin harrastuksiini on jo pidemmän aikaa kuulunut säännöllisen epäsäännöllisesti kuntosaliharjoittelu, jonka kautta alunperin kiinnostuinkin ihmiskehosta. Sillä tiellä olen vieläkin ja loppua ei toistaiseksi ole näkyvissä. Halua erilaisiin jatkokoulutuksiin on hyvinkin paljon ja aion käydä vahvistamassa ja monipuolistamassa ammattitaitoani sitä mukaan kun mahdollisuuksia tulee.

Hierontatilanteessa minulle itselleni on tärkeätä, että asiakas kertoo rehellisesti, mitä hoidolta haluaa ja että voimme keskustella siitä, mikä on mahdollista ja järkevää toteuttaa. Jos haluaa vain rentoutua, sekin on tärkeää kertoa. Sovitetaan hoito sellaiseksi että mieli lepää.